Valimon kännykkätunnistus menestyy Turkissa
Turkcellilla jo yli 1,8 miljoonaa mobiilitapahtumaa Valimon vauhdittamana
Turkkilainen operaattori Turkcell on pioneeri sähköisessä tunnistautumisessa matkapuhelimen avulla eli mobiiliallekirjoituksen tuomisessa kuluttajamarkkinoille. Turkcell otti suomalaisen Valimon tunnistusteknologian käyttöön vuoden 2008 alkupuolella. Palvelu on lähtenyt vauhdikkaaseen kasvuun Turkissa, sillä yritys on tänään ilmoittanut ylittäneensä 1,8 miljoonan mobiiliallekirjoitustapahtuman rajan.
Valimon avulla Turkcell on voinut tarjota 35,4 miljoonalle asiakkaalleen ennennäkemätöntä käyttömukavuutta palvelujen tietoturvassa. Turkcellin asiakkaat voivat matkapuhelimellaan turvallisesti ja laillisesti allekirjoittaa virallisia asiakirjoja ja vahvistaa tapahtumia, kuten tilisiirtoja ja internet-pankkipalveluja. Yhdeksi syyksi palvelun suosioon arvellaan, että Turkin kaltaisissa maissa ei ole vanhan teknologian tuomaa painolastia, vaan siellä voidaan suoraan siirtyä hyödyntämään uusimpia ratkaisuja.
”Teknologioiden yhdenmukaistuminen tietotekniikassa on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka nopeasti kehittyvät markkinat kuten Turkki ovat osanneet hyödyntää. Turkcell toi markkinoille laillisesti pätevän sähköisen allekirjoituksen matkapuhelimeen. Asiakkaamme ovat omaksuneet Turkcell Mobile Signature -palvelun nopeasti. Se on menestystarina ja esimerkki muille GSM-operaattoreille”, kertoo Cenk Serdar, Turkcellin palvelujohtaja.
”Käyttäjien oman SIM-kortin ja henkilökohtaisen PIN-koodin yhdistelmä mobiiliallekirjoituksen luomisessa takaa mahdollisimman korkean tietoturvan, mutta käyttäjäystävällisesti. Turkcellin nopeasti kasvava transaktioiden määrä todistaa, että mobiiliallekirjoitus on tulossa kuluttajien arkeen”, sanoo Valimon toimitusjohtaja Juha Murtopuro.
Mobiiliallekirjoitusta hyödyntäviä palveluntarjoajia on jo yli 25, mukaan lukien 13 turkkilaista ja kansainvälistä pankkia, jotka käyttävät Turkcellin mobiiliallekirjoitusta verkkopankkipalveluihin tunnistautumisessa ja tapahtumien vahvistamisessa. Niiden asiakkaat voivat palvelun avulla nostaa automaateista rahaa ilman kortteja ja allekirjoittaa pankkilainahakemuksia pankin verkkosivuilla. Jos laina hyväksytään, sen voi nostaa suoraan automaatista mobiilitunnistuksen avulla.
Mobiiliallekirjoitus on myös laajasti käytössä Turkin julkishallinnossa, esimerkiksi Turkin tulliviranomaiset nopeuttavat tullimuodollisuuksia mobiilitapahtumilla ja asiakirjojen mobiiliallekirjoituksilla. Palvelu helpottaa huomattavasti ulkomaan kaupankäyntiä ja ehkäisee salakuljetusyrityksiä.
Lisätietoja:
Juha Murtopuro
Toimitusjohtaja
Puh. 040 414 1007
Email juha.murtopuro (at) valimo.com
Sanna Eulenberger
Netprofile Finland Oy
Puh. 040 515 5889
Email sanna (at) netprofile.fi
Turkcell
Turkcell on Turkin johtava operaattori, jolla oli kesäkuun lopussa 2008 kolmen toimijan markkinoilla 35,4 miljoonaa asiakasta. Yrityksen markkinaosuus oli noin 56% maaliskuun lopussa 2008. (Lähde: The Telecommunications Authority). Turkcell tarjoaa tasokkaita langattomia puhelin- ja GPRS-palveluja maanlaajuisesti sekä EDGE-palveluja (Enhanced Data Rates for GSM Evolution) ruuhka-alueilla tietoliikenteeseen ja puhepalveluihin. Lisäksi heinäkuusta 2008 asti yritys on tarjonnut roaming-palveluja 587 operaattorin kautta 200 maassa. Turkcell raportoi 3,3 miljardin dollarin (USD) nettotulot vuoden 2008 ensimmäiselle vuosipuoliskolle ja 6,3 miljardin nettotulot vuodelle 2007 IFRS:n mukaan. Turkcellilla on matkapuhelinoperaattori-intressejä Azerbaitsanissa, Georgiassa, Kazakhstanissa, Moldovassa, Pohjois-Kyproksella ja Ukrainassa. Turkcell on listattu sekä Yorkin että Istanbulin pörssissä ja on ainoa turkkilaisyritys New Yorkin pörssissä. Turkcellin osakkeista omistaa Turkcell Holding 51% Cukurova Group 0,05%, Sonera Holding 13,07%, M.V. Group 2,32% ja muut 0,08%. Osakkeista 33,48% on vapaasti vaihdettavia.
Valimo tekee matkapuhelimesta sähköisen henkilöllisyystodistuksen. Valimon teknologia mahdollistaa turvallisen tunnistautumisen ja dokumenttien allekirjoittamisen matkapuhelimen avulla. Turvallinen ja tarvittaessa laillisesti pitävä tunnistus ja allekirjoitus tapahtuu näppäilemällä matkapuhelimeen itse valittu PIN-koodi. Tunnistus toimii kaikilla kännyköillä ja muilla laitteilla, joiden sisällä on SIM-kortti. Valimo on maailman johtava mobiilitunnistusteknologian tarjoaja mitattuna sekä tekniikkaa hyödyntävien asiakkaiden että sitä käyttävien kuluttajien määrällä. Valimon ratkaisuja käyttävät operaattorit, pankit, yritykset, viranomaiset sekä muut palveluntarjoajat eri puolilla maailmaa. Suomalaisen vuonna 2000 perustetun Valimo Wireless Oy:n omistavat yrityksen avainhenkilöt, Risto Siilasmaa, Atine Group ja SpringBank TechVentures. Lisätietoja osoitteesta www.valimo.com.

